tiistai 12. heinäkuuta 2011

Sataa, ihanaa!

Vihdoinkin saimme sadetta! Ukkonen jyrisi koko yön, tai niin minusta ainakin tuntui ja vettäkin on tullut aika vauhdikkaasti, jos pelargonian ulkonäöstä voi jotain päätellä. Päivä on harmaa ja kostea, mutta nyt ei parane valittaa, kun vihdoinkin satoi. Toisaalta esimerkiksi tuo meidän nurmikkommekin on niin karrelle palanut, että tämä yhden yön sade ei vielä paljon auta.

Löysin äsken mukavan arvonnan Sirkkiksen blogista ja otin välittömästi osaa. Linkki suoraan arvontaan löytyy oman arvontalaatikkoni kuvaa klikkaamalla.

Kiitokset muuten kauniista kommenteistanne eiliseen postaukseen. Apeudelle ei voi mitään, sillä väistämätön on edessä. Päätimme jo, että käväistään viimeistään loppuviikolla katsomassa, missä siellä mennään. Keskiviikkona isä käy kaupassa ja torstai on pesupäivä, mutta perjantaina ei pitäisi olla mitään erikoisohjelmaa.

Maalarimestarimme tuli vielä tänään pesemään tehokkaalla painepesurilla rännit ja terassin "katosta lattiaan". Sitten on ulkoremonttimme valmis. Alun perin ei tästä terassin pesusta ollut puhetta, mutta kun istuimme nauttimassa valmiista rempasta, niin päältä nuhruinen katto ja sisäpuolen pinttynyt lattia jotenkin kävivät silmiin ja vaativat vielä käsittelyä. Ilmiö on sama, johon kai joka remontissa törmätään: missä on lopettamisen raja! Mutta nyt katosta tulee kuin uusi.

Kyselin keväällä neuvoja jalohortensian kukittamiseen ja kiitos Sari, lannoitus todella auttoi! Nyt kummassakin Endless summer -hortensiassa on kukat aukeamassa ja luullakseni kolmaskin, Bride jotain, rupeaa kukkimaan. Oregano pyrki välttämättä samaan kuvaan, kun olen joskus tökännyt sitä samaan penkkiin rapun pieleen.

Tarkoitus oli lisätä tähän vielä kuva käsityöstäni, mutta olen kai piilottanut sen johonkin outoon kansioon, kun en löytänyt sitä. Tulen uudestaan.

3 kommenttia:

  1. Juu-u, veit sanat suustani: sataa, ja se on ihanaa :). Tosin, kun sateeseen tuli tauko äsken, ja hilpaisimme koiran ja esikoisen kanssa pikku lenkin, ilma tuntui vieläkin aika hikiseltä. Mutta eiköhän se siitä asettune. Talvella viimeistään ;).

    Kuule, minä en käytä ristipistoissa koskaan kehystä, vapaassa kirjonnassa vaan, siinä kun tulee pitkät langanjuoksut usein.
    Kuva työstäni näyttää sielä(hkö)ltä vain siksi, koska sen ihan vasiten nurjalta höyrytin, kuvausta varten :). Ihan ehdottomasti haluaisin kyllä nähdä, missä sinä työsi kanssa menet! *nimim. Alati utelias*

    VastaaPoista
  2. Tyydytän uteliaisuutesi tuota pikaa!

    VastaaPoista
  3. Onpa komea hortensia ja mukavaa, että remontti on jo "nautintavaiheessa". Meillä ei tämän kesän suuria remppaprojekteja ole vielä saatu edes alulle, kun kirvesmiehellä tuntuu olevan aivan omanlaisensa aikakäsitys :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!