maanantai 11. heinäkuuta 2011

Väsyttävää päivää

On toisaalta mukava, kun on vielä vanhemmat, joiden syntymäpäiväkahveilla voi istua, kertoa omia kuulumisia ja kuunnella systereiden perhekuulumisia. Mutta se toinen puoli asiasta: jokainen arvaa, että  käynti dementoituneen äidin ja uupuneen isän luona ei ole pelkkää herkkukakun nakertelua.

Isällä oli raskaat pussit silmien alla ja olipa päässä, jossa hiukset istuvat vielä tukevasti, tosi kummallisia aukkopaikkoja tuuheassa hiuksistossa. Huomasin sen vasta äsken valokuvasta. Tiedän, että äiti on ollut ajoittain aika aggressiivinen ja nyt toinen systeri tiesi kertoa asiasta taas yhden näkökulman lisää, mutta että hän repisi isältä hiukset päästä? Tähän asti faija on vielä pärjännyt äidin kiukutteluille ja jaksanut ymmärtää monet asiat sairauden aiheuttamiksi.

Toivon hartaasti, että asialle olisi luonnollinen selitys: 89 vuoden ikä. Isän on vaikea kertoa näistä meille, varsinkin kun äidin kärpänkuulo on kai se viimeinen aisti, joka häneltä heikkenee. Mutta jos epäilyni pitää paikkansa, niin siinä on taas yksi juttu, josta voisi sanoa että yksi naula lisää molempien ruumisarkkuun.

Voi voi, miten vaikeaa tämä on. Ehkä menemme tällä viikolla vielä toistamiseen käymään, jos vaikka faija saisi puhuttua. Äidin kuulematta se vain on tavattoman vaikeaa ja vaikea on puheenaihekin. Isä tietää, että jos vaimo viedään hoitokotiin tai todennäköisesti terveyskeskukssen vuodeosastolle makaamaan, niin sieltä ei ole paluuta eli mikään intervallihoito ei tässä tapauksessa tule kysymykseen. Mutta jos vaimo kuitenkin viedään hoitokotiin, niin miten hän itse kestää omantuntonsa ja yksinäisyytensä kanssa? Kun on kerran tehty se lupaus, että toinen toisestaan pidetään huolta kotona, "kunnes kuolema meidät erottaa".

Äidin sairaalareissujen aikana jo totesimme, miten taantuminen ja muukin laitostuminen alkoi silmänräpäyksessä. Sen takia me kakarat emme haluaisi lähteä liikaa mestaroimaan asiassa, jossa isä täysin selväpäisenä vanhuksena vielä ei ole saanut tehtyä raskasta, mutta väistämättä edessä olevaa päätöstä. Voi kunpa armollinen Luoja tekisi ratkaisun isän puolesta, mutta vaikea sitäkään on mennä pyytämään.

Tänään äiti istui tyynenä kiikkustuolissa, ei paljon puhunut, mutta oli kuitenkin läsnä ja haukkasi palan piirakkaa. Joskus on käynyt niinkin, ettei hän suvaitse tulla ollenkaan kahvipöytään. Musta filttihattu oli jo edellisellä viikolla eteisessä ikään kuin odottamassa lähtöä jonnekin.

4 kommenttia:

  1. Minunkin vanhempani elävät ja asuvat omassa kodissaan... torstaina heillä on 60 vuotis hääpäivä....♥

    Ymmärrän sinua täysin... olen myös tosi kiitollinen, että olen saanut vanhempani näinkin kauan pitää, mutta joskus on myös raskasta.
    Luonteeni on myös sellainen, että jos joskus joudun sanomaan "ei" johonkin pyyntöön, kärsin siitä hirveitä omantunnon tuskia....olsihan minun pitänyt jne...
    Mutta, kun käy työssä ja itsekkään ei tässä nuorru, niin joskus on raskasta ja joskus on sanottava ei.

    Voimia sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kälyn äiti siunattiin tänään Pietarissa. Käly on singahtanut Pohjanmaalta Pietariin kuluneen vuoden aikana viidesti, viimeistä edellisellä kerralla äitinsä amputaation vuoksi, joten varmaan kaikki osapuolet ovat sitä mieltä että kiitollisia saamme olla kun väsynyt pääsi lepoon. Omat vanhemmat sinnittelevät kotonaan kahden - eilen jo pelättiin isällä lämpöhalvauksen uusimista, mutta herra Parkinson se "vain" näyttelikin kai mahtiaan...

    VastaaPoista
  3. Isani dementtikotiin keväällä ja ihan siellä ruvennut viihtymään, eihän yksi ihminen jaksa pitää huolta.

    VastaaPoista
  4. Ikäihmisen sairastuminen on rankkaa ikääntyneelle puolisolle ja myös lapsille. Kun sairaus muuttaa ihmisen persoonallisuutta, omainen on voimaton. Vaikea tehdä päätöstä laitoshoidosta, kun on luvannut papin edessä toisesta huolehtia hamaan kuolemaan asti. Ja monesti juuri mies on se, joka omaishoitajana on niin velvollisuudentuntoinen, että "uhraa" itsensä ja oikeutensa täyspainoiseen elämään. Mitä se sitten kenenkin tapauksessa tarkoittaakaan. Kun kumpikaan ratkaisu ei hyvältä tunnu omasta mielestä. Jaksamista.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!