Piristävä ilta

Joskus voi pienikin asia valaista elämää pitkäksi aikaa. Meillä puhelin soi eilen tasan kello 22 ja se on aika myöhään se, kun muutenkaan emme ole puhelimessa lörpötteleviä ihmisiä. Ensimmäiseksi tuli säikähdys. Mitä on tapahtunut ja kenelle? Mutta ei mitään sellaista. Ystävä Euroopasta soitti ja toivotti hyvää syntymäpäivää. Jo se ilahdutti, mutta vielä enemmän uutinen, että hän aikoo tulla kesällä Suomessa käymään. Tapaamme silloin, ellei nyt ihan kummia tapahdu! Tästä on odottamisen iloa pitkäksi aikaa.

Tämä ystävyytemme on peräisin hamasta lapsuudesta, kansakoulusta, jolloin vannoimme ikuista ystävyyttä ja ehkä vielä vahvistimme valan veripisaroillakin. Siitä tosin en ole ihan varma, mutten pidä asiaa mahdottomana.

"Maailma sitten vieroitti pois heidät toisistaan". Vielä opiskeluaikana tapasimme jonkun kerran, mutta sitten tiet erosivat kummankin opiskelukiireiden ja muiden harrastusten (= ne miehet, ne miehet) takia, vaikka molemmat opiskelimmekin samassa kaupungissa eli Helsingissä. Mutta ihmeitten ihme, ystävyys ei kadonnut mihinkään, vaikka tapaamisväliä kertyi lähes 40 vuotta. Hän lähti ulkomaille, vihittiin papiksi ja on tehnyt työuransa uudessa maassaan. Suomessa naiset eivät silloin vielä saaneetkaan pappisvihkimystä, mutta syy muuttoon taisi olla se klassisempi versio.

Jo yksistään toistemme löytyminen oli ihme. Olimme jo kerran olleet noin kahden kilometrin päässä toisistamme, mutta silloin emme tavanneet. Myöhästyin päivällä ja hän oli jo poistunut maasta. Sain kuitenkin yhteystiedot ja siitä se alkoi. Vielä meni kuitenkin monta vuotta, ennen kuin tapasimme. Nyt me lähettelemme harvakseltaan sähköpostia ja joskus kortteja, mutta ei ystävyys mihinkään enää katoa.

Toinen ilon aihe on syksyllä järjestettävä ns. luokkakokous. Valmistumisestamme tulee melkein päivälleen kahden viikon päästä 40 vuotta. Ah, miten nopeasti aika kuluu! Moni teistä ihanista blogikavereista ei silloin ollut edes syntynyt. Siitä tämä mummeli on myös tosi iloinen, nimittäin nuorista kavereista. Iällähän ei ole mitään merkitystä ihmisten välisissä suhteissa, tai ei ainakaan pitäisi olla. Itse huomasin tämän ensimmäisissä työpaikoissani, joissa nuorena, paljon alle kolmekymppisenä pääsin seurustelemaan nykyisen V-viinin ikäisten setien kanssa, siis työasioissa seurustelemaan. Senkin huomasin, että nämä arvokkaat ja arvostetutkin pomot  olivat useimmiten mitä viehättävimpiä seuramiehiä. He osasivat silti käyttäytyä korrektisti niin työasioissa kuin päivällispöydässäkin.  Miten lie tänä päivänä?