lauantai 14. toukokuuta 2011

Tänään piti sataa

Tänään piti sataa, viime yönä piti sataa ja eilenkin piti sataa. Ei satanut. Elimme toivossa emmekä vetäneet vesiletkua tuvan kraanasta pihalle. Meillä oli aikaisemmin vanha pihakaivo, joka on nyttemmin jäänyt suunnilleen yhden naapuritalon alle. Vaikka kaivon vesi oli juomakelvotonta, se kävi hyvin kasteluvedeksi. Ajattelimme, että uuden pihakaivon hinnalla kastelemme loppuikämme kasvimaata ja kukkapenkkejä kaupunginkin vedellä, joten uutta kaivoa ei tehdä. Sen sijaan aiomme teettää talon nurkalle hanan, josta voi laskea lorottaa vettä saaveihin ja kastelukannuihin, ellei taivaalta tuleva kasteluvesi riitä. Yksi saavi on jo toivorikkaasti käännetty oikeinpäin rännin alle.


Koulutin tänään surkean pieniä taimiani. Saapi nähdä, tuleeko niistä yhtään mitään, varsinkin kun lupailin taimia tyttärellekin. Kun uskon vahvasti kasvilavojen ja kasvihuoneen rakennusprojektiimme, niin kylvinpä jo kesäkurpitsankin siemeniä pariin minikasvihuoneeseen. Suurin osa kesäkurpitsoistani tosin kasvatetaan avomaalla sitten joskus, kun tämä kevät kääntyy oikeasti kesäksi. Toivottavasti yöt lämpenevät, sillä marjapensaat kukkivat, samoin luumupuu. Se varsinkin tarvitsee lämmintä ja paljon pörriäisiä. Vaahterakin kukkii kauniisti, kuten kuvasta näkyy.

Tytär muuttaa kuun vaihteessa ja saa pienen oman pihan, josta hän on jo pitkään haaveillut. Olisi se niin mukava, jos voisin viedä hänelle itse kasvattamiani taimia... Tämä kesä menee varmaan muutto-, kotiutumis-  ja ehkä remonttipuuhissakin niin, ettei hän ehdi paljon pihaansa panostamaan, mutta kasvavat ne yrtit ja kukkaset hyvin ruukuissakin. Nyt parhaillaan hän on Tallinnassa voimia keräämässä muuttoruljanssia varten.

Jännät illat tässä tänään ja huomenna. Pidetään peukkuja sekä Paratiisi-Oskarille että lätkäjoukkueelle!

6 kommenttia:

  1. Täällä sade on ropsotellut aamusta saakka ja saanut vihreän nousemaan loistoonsa!
    Kielon pienet nuput ovat kiertyneiden lehtiensä suojissa vielä, mutta pian saa nuuhkia niiden ihanaa tuoksua. Mustikanvarpumeri lainehtii vihreänä♥ Toivottavasti ei enää tule hallaöitä!

    Sateen pehmeyttä sinnekin!

    VastaaPoista
  2. Tasan ei käy sateet, täälläpä sataa :) Ja peukutetaan yhdessä!!

    VastaaPoista
  3. Eipä ole satanut meilläkään, tasoissa ollaan, Villiviini:)

    Muistorikasta Kaatuneitten muistopäivää sinulle<3

    VastaaPoista
  4. On upeaa seurata kesän tuloa. Nurmeksessa paistoi aurinko tänään ja pääskyset tulivat

    VastaaPoista
  5. ja täällä sataa ja eilen satoi. mielelläni tämän päivän sateen teille sinne soisin..:)

    VastaaPoista
  6. Harmillista ettet ole saanut sadetta. Meillä Lohjalla satoi eilen 9 milliä. Koko luonto on nyt vehreä ja ilma on raikas. Kylmää on vielä, mutta ei haittaa. Kun pukeutuu hyvin niin raskaat ulkohommat maistuu hyvältä. Ei tule liian kuuma. Jaksaa tehdä töitä paremmin vähän kylmässä säässä.
    Minä en noista kutomistouhuista ole oikein vielä innostunut. Ihailen mieluummin muiden aikansaannoksia. Puutarhatyöt - ne maistuvat.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!