tiistai 17. toukokuuta 2011

Tulihan se sadekin

Kamalan kylmä päivä ulkona ja sisällä. Kun meillä on jo lämmitys kesä-asennossa, niin pakko oli vetää fleeceä niskaan jo iltapäivällä. Onneksi kylmän mukana tuli sentään vähän sadetta, mutta tuskin se vesimäärä vielä laariin ehti sataa.

Västäräkki

Onneksi minun ei tarvinnut lähteä Kauppatorille palelemaan eikä mihinkään muuallekaan, ei sen puoleen. Ihan hetken katsoin kiekkoleijonien juhlimista telkkarista, mutta kun ei söpöistä euruviisu-Oskariakaan hyväksytty esiintymään noiden miehenkorstojen juhlaan, niin arvelin nähneeni jo parissa minuutissa kaiken siitä tilaisuudesta.

Tämä oli syntymäpäivänikin ja mies olisi vienyt minut ulos syömään, vaikkei edes onnitellut aamulla... Syy kuulemma oli se, kun vouhotin kiekkoleijonista niin, ettei siippa saanut edes suunvuoroa,. Joo, niin kai se meni. Luulin sitten jo ihan tosissani, että nyt se pian tulee kotiin kukkakaupan kautta, kun lähti kiireisille asioille heti aamusta. Turhaan kuvittelin ja se kai vei fiilikset koko päiväksi alamaihin, vaikka "ulos" ei tällä kertaa olisi tarkoittanut itse grillattuja makkaroita terassilla, vaan ihan oikeasti menoa syömään johonkin paikalliseen ravitsemusliikkeeseen. Ajatus ei tuntunut hyvältä, kun arvelin, että kaikki paikat ovat joko kotiruokaa tarjoavia lounaskuppiloita tai täynnä kiekkojuhlijoita ja jos ei niitä, niin olisi pitänyt tälläytyä vähän parempiin vaatteisiin ja sitä taas mies ei suostunut edes harkitsemaan. En viitsi edes kertoa, mitä mies loukkaantuneena valitsi iltaruoaksi kaupan palvelutiskistä. Luultavasti ravintolaherkkuja ei minulle tarjota lähivuosina.

Tilasin itse itselleni muutamia synttärilahjoja, mutta eivätpä nekään täksi päiväksi vielä tulleet. Hah, diabetessukat olisivat tulleet, mutta siavat jäädä postiin odottamaan sopivampaa noutopäivää. --- Ja tämä postaus ei ehtinyt juhlapäivälle, mutta olkoon sitten dagen efter.

Onnitella ei enää jälkikäteen tarvitse, kiitos vaan kauniista ajatuksista! Sain nimittäin ihania onnitteluviestejä eli sikäli ei ole valittamista, vaikka tässä ei mitään tasavuosiakaan vietetty. Nyt olen virallisessa eläkeiässä, hip-hurraa! Jännä nähdä kuun vaihteessa, montako euroa eläke nousee. Ei paljon, mutta jotain pitäisi tulla lisää.

2 kommenttia:

  1. Lämpimät synttäru onnittelut sinulle!!!!

    VastaaPoista
  2. Onnea silti, Villiviini!

    Minulla ja miehelläni eläke laski, kun tulimme viralliseen eläkeikään 65v. Mutta onneksi sinulla on toisin<3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!